Merkonomista on mihin vaan

OSAOsta vastikään valmistunut Juho Kärnä on opintojensa aikana kerryttänyt monenlaista kokemusta. Merkonomiopintojen, lukion ja oman alan töiden lisäksi hänellä on ollut muun muassa oma NY-yritys luokkakaverien kanssa toisena opiskeluvuonna. Näin jälkeenpäin työmäärä tuntuu Juhostakin hurjalta, mutta hän tietää syyt menestykseensä.

”Tämä on ollut melkoinen matka, mutta OSAOssa kaksoistutkinto on järjestetty tosi hyvin. Olen selvinnyt kaikista hommista myös siksi, että meillä on ollut mahtava opiskeluporukka: heihin on ollut hyvä tukeutua. Myös ryhmänohjaajamme on huikea tyyppi. Tämä on ollut kuin toinen perhe kolmen vuoden ajan.”

Kaksoistutkinnon suorittanut Juho nimeää oman motivaation tärkeimmäksi avuksi opinnoissa. Jaksotetut lukio-opinnot vaativat opiskelijalta paljon, mutta niistä selviytyminen on myös palkitsevaa.

Peruskoulussa Juhon koulumenestys oli heikkoa, ja herätyksen omaan tekemiseen hän sai vasta ennen yhdeksättä luokkaa. Nuori mies ei halunnut tyytyä vähään, vaan nosti arvosanojaan ja halusi myös näyttää pärjäävänsä opinnoissa.

”En oikein tiedä, mistä idea lukion ja ammatillisen koulutuksen yhdistämiseen tuli, sillä meille ei puhuttu siitä juuri mitään. Tiesin vain, että kaksoistutkinto on tosi palkitseva, kun saa ammatin ja ylioppilaslakin”, Juho muistelee.

Tuplatutkinnolla tulevaisuuteen

Tekijätyyppinä Juho on miettinyt myös monenlaisia jatkosuunnitelmia. Sosionomiopinnot ja psykologia yliopistossa kiinnostavat. Toisaalta ajatuksen tasolla myös kouluttautuminen liikennelentäjäksi tai lennonjohtajaksi houkuttelee.

”Minulla on paljon ajatuksia, ja jotkut eroavat paljonkin liiketalouden alasta. Merkonomin tutkinto on niin monialainen, että siitä voi lähteä etenemään mihin suuntaan vain. Haluaisin kuitenkin elää sellaista elämää, että voisin tehdä asioita, joista itse pidän, ja tuoda myös muiden elämään jotain hyvää” hän pohtii.

Juhon mielestä uuden oppiminen läpi elämän on kaksoistutkintolaiselle ja yrittäjälle selvä asia. Hänen mielestään yrittäjämäinen asenne on hyväksi kenelle vain: ikinä ei voi olla tarpeeksi hyvä tai tietää tarpeeksi asioita.

”Opinnoissa elinikäinen oppiminen on tullut tosi luontaisesti yrittäjyyden kautta. Jatkuva kehittyminen on yrittämisen peruspointti.”

Omat polut oppimiseen

Ohjeeksi kaikille syksyllä opintonsa aloittaville Juho tahtoo antaa sen, että kaikki on kiinni omasta tekemisestä.

”Aina voi mennä sieltä, mistä aita on matalin, mutta itsestään kannattaa antaa kaikki! Kun tekee parhaansa, se palkitaan”, hän tiivistää.

Opintojensa ajan oman alan töitä tehnyt Juho pitää OSAOssa siitä, että koulutus on joustavaa, ja jokaiselle löytyy oma tapa suorittaa opintoja. Esimerkiksi viime kesän töiden aikana Juho suoritti oma-aloitteisesti kaupan palvelu ja myynti -kokonaisuuden. Hänen mukaansa opintokokonaisuudet saadaan kyllä suunniteltua niin, että ne voi suorittaa itse parhaaksi kokemallaan tyylillä.

Kirkkaasti parasta OSAOssa ovat silti Juhon mielestä opettajat, jotka antavat itsestään kaiken.

”Ryhmänohjaajamme on aina painottanut, että mitä tahansa teemme, opimme samalla. Olemme hänen verkostojensa kautta päässeet erilaisiin tapahtumiin töihin ja keräämään oppimiskokemuksia. Myös muut opettajat ovat olleet tosi läsnä ja vahvasti mukana meidän ryhmän tekemisessä.”

”Ja tietenkin Kaukovainion kahvio ja kahvion Anne! Se on ollut lukiopäivien pelastus.”