Mitka viihtyy päivätyössä koulun keittiöllä

Kokiksi kouluttautunut Mitka Koleva-Kyrö valmistaa arkipäivisin suuria määriä ruokaa koululaisille. Vapaa-ajalla hän vaihtaa leipomiseen taiteilemalla koristeellisia kakkuja omaksi ja tuttavien iloksi. ”OSAOssa huomioidaan yksilöllisesti mitä jo osaat, mitä olet tehnyt aiemmin ja kuinka pitkä koulutus tarvitaan”, Mitka kiittää.

Kun Lumijoella asuva Mitka Koleva-Kyrö mietti uusia opintoja, vaihtoehtoina oli opiskella kokiksi tai leipuriksi.

”Tykkään laittaa ruokaa ja vielä enemmän leipoa, mutta sitten ajattelin, että jos leipoisin työkseni, en ehkä nauttisi siitä niin paljon”, Bulgariasta vajaa 15 vuotta sitten Suomeen muuttanut Mitka kertoo.

Ennen OSAO-opintoja monipuolisesti töitä tehnyt Mitka on kerryttänyt kokemusta niin tarjoilijan työstä, kaupan kassalta, perunatehtaalta kuin saunanlauteita valmistavasta yrityksestä. Asiakaspalvelutaidoista runsaasti positiivista palautetta saanut Mitka suoritti viisi vuotta sitten Ammattiopisto Luovilla myös myynnin tutkinnon.

Ajatus uuteen ammattiin opiskelemisesta vahvistui siinä vaiheessa, kun työt edellisessä työpaikassa Zeppelinin Halpa-Hallissa loppuivat.

”Toinen asia ikään kuin johti toiseen”, hän summaa.

Joka päivä oppii uutta

Mitka suuntasi opiskelemaan kokiksi OSAOn Kempeleen-Limingan yksikköön, jossa hän aloitti lokakuussa 2019. OSAOssa yksilölliset polut takaavat mielekkäät ja joustavat opinnot, joista Mitka kertoo saaneensa paljon irti.

”Tykkäsin siitä, että jokaisen opiskelijan kanssa käytiin yksilöllisesti asioita läpi. Otettiin huomioon mitä jo osaa, mitä on tehnyt aiemmin ja kuinka pitkä koulutus tarvitaan.”

Työssäoppimispaikkojen valinnassa Mitkalle oli tärkeää, että hän pääsisi näkemään erilaisia paikkoja. Kokemusta kertyikin niin Aaltoravintolasta Oulunsalosta, kreikkalaistyylisestä Cavo Grecosta Zeppelinistä sekä Limingassa sijaitsevasta Cafe Lakeudesta.

Viimeisin työssäoppimispaikka oli Lumijoen peruskoulun keittiöllä, josta Mitka saikin töitä heti valmistumisensa jälkeen.

”Minulla on vielä on paljon opittavaa, mutta ihanalta työporukalta voi onneksi aina kysyä neuvoa. Joka päivä oppii jotain uutta.”

Ravintola- ja catering-alan monipuoliset työtehtävät tekevät kokkiopinnoista sopivan valinnan erilaisille ja eri elämäntilanteissa oleville ihmisille. Mitka on erittäin tyytyväinen kokin ammattiin ja työhönsä, vaikka isojen ruokamäärien käsittely suurkeittiössä voikin olla välillä fyysisesti raskasta.

”Lapseni ovat vielä sen verran pieniä, että päivätyö sopii minulle paremmin kuin iltatyö ravintolassa.”

Vapaa-ajalla kakkuja ja muita käsitöitä

Ravintola- ja catering-ala tarjoaa haasteita ja uusien kädentaitojen oppimista, sillä kokin työssä tarvitaan rutkasti niin mielikuvitusta kuin luovuutta. Käsistään taitava Mitka pitää taitojaan yllä myös vapaa-ajalla ja tykkää leipomisen lisäksi myös tehdä puutöitä ja monenlaisia askarteluja.

Joulun aikaan yksi mieluisa urakka on piparitaikinasta tehdyt koristeet. Viime jouluna Mitka tehtaili muun muassa piparkakkulyhtyjä sekä somessa kovasti ihastelevia kommentteja keränneen piparkakkukirkon, johon mallia oli otettu Lumijoen kirkosta.

”Kaikista eniten tykkään tehdä kuitenkin kakkuja. Voi siis olla, että vielä joku päivä haluankin töihin konditorian puolelle”, Mitka miettii.


Ravintola- ja catering-alan perustutkintoa voi opiskella OSAOssa neljässä eri yksikössä. Kempeleen-Limingan yksikön lisäksi opetusta järjestetään Haukiputaan ja Muhoksen yksiköissä sekä Kaukovainion palveluiden yksikössä.

Lue lisää kokin opinnoista

Tutustu myös tarjoilijan opintoihin