Yhdenvertaista ja yhteisöllistä opiskeluhuoltoa
Elementti näyttää Voice Intuitiven kuuntelunapin ja translate-valikon


Hankkeen toiminta-aika
1.1.2024–31.7.2025
Hankkeen kuvaus
Yhdenvertaista ja yhteisöllistä opiskeluhuoltoa -hankkeessa kehitetään oppilaitoksen yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintakulttuuria OSAO-tasoisesti yhä enemmän opiskelijoiden kokonaishyvinvointia tukevaksi, hyödyntäen jo olemassa olevia hyviä toimintamalleja. Hankkeen tavoitteena on saada yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamallit ja välineet saavutettaviksi, sujuviksi ja ennaltaehkäisevän työn menetelmiksi ja siten edistää opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta. Hanke on jatkoa Kohti yhteisöllisempää opiskeluhuoltoa -hankkeelle.
Erilaista tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä on kasvussa, sillä pitkään jatkunut epävarma maailmantilanne on lisännyt opiskelijoiden ahdistuneisuutta, turvattomuutta ja mielenterveyden haasteita. Hankeen tavoitteena on edistää opiskelijoiden tasavertaista kohtelua ja tarjotaan heille tarvittavaa tukea oppimisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi matalalla kynnyksellä.
Hankkeeseen rekrytoidaan mielenterveys- ja hyvinvointiosaamista omaavia asiantuntijoita opetushenkilöstön tueksi. Asiantuntijoiden tehtävänä on jalkauttaa hyvinvointia lisääviä, hyväksi koettuja välineitä ja toimintamalleja omaopettajille ja muulle henkilöstölle arjen työn tueksi.
OSAOn koordinoimaa ja toteuttamaa hanketta rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä valtion erityisavustuksella.