TUVA

Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus

Kaipaatko selkeyttä ammatinvalintaasi? Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus TUVA lisää valmiuksiasi opiskella tutkintoon johtavassa koulutuksessa sekä tehdä tulevaa uraasi koskevia valintoja. TUVA-koulutus toteutetaan joustavasti ja käytännönläheisesti jokaisen opiskelijan yksilölliset tarpeet huomioiden.

Mikä TUVA?

TUVA eli tutkintokoulutukseen valmentava koulutus yhdistää aiemmat nivelvaiheen koulutukset eli perusopetuksen lisäopetuksen (kymppiluokka), lukioon valmentavan koulutuksen (LUVA) ja ammatilliseen koulutuksen valmentavan koulutuksen (VALMA). Koulutus on suunnattu oppivelvollisille ja muille valmentavaa koulutusta tarvitseville.  

OSAO järjestää TUVA-koulutusta Kontinkankaan, Haukiputaan, Kempeleen-Limingan, Muhoksen, Pudasjärven, Taivalkosken sekä Kaukovainion palveluiden yksiköissä. 

Oulun keskustan alueen yksiköiden TUVA-koulutuksen koordinaatio on keskitetty Kontinkankaan yksikköön, mutta koulutusta toteutetaan yhteistyössä ja hyödyntäen eri yksiköiden koulutustarjontaa.  

TUVAn tavoite

TUVA-koulutus  

  • antaa valmiuksia hakeutua ammatilliseen tutkintokoulutukseen tai lukiokoulutukseen
  • ohjaa jatko-opinto- ja työelämäsuunnitelman laadintaan sekä  
  • vahvistaa edellytyksiäsi suorittaa ammatillinen tutkinto tai lukiokoulutuksen oppimäärä ja sen päätteeksi suoritettava ylioppilastutkinto.

TUVA-koulutuksen tavoitteena on vahvistaa opiskelu-/tutkintokielen taitoja ja eri tiedonalojen tekstitaitoja sekä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja siten, että saat riittävät edellytykset opiskella toisen asteen koulutuksessa. Lisäksi koulutuksen tavoitteena on vahvistaa kiinnostustasi ja motivaatiotasi elinikäiseen oppimiseen. 

Kohderyhmä

Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) on tarkoitettu

  • oppivelvollisille ja muille ilman toisen asteen tutkintoa oleville, jotka tarvitsevat valmentavaa koulutusta
  • opiskelijoille, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame
  • opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet perusopetuksen tai sitä vastaavan koulutuksen muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai saameksi

Voidaksesi osallistua TUVA-koulutukseen, sinulla tulee olla perusopetuksen päättötodistus tai todistus perusopetusta vastaavasta aiemmasta koulutuksesta.

 

TUVA-koulutuksen sisältö

OSAOn TUVA-koulutuksessa toteutuksen painotus on ammatilliseen tutkinto-opiskeluun valmentautumisessa. Opetus on toiminnallista ja tukee opiskelijoiden osallisuutta. Koulutusta toteutetaan yhteisellä toimintamallilla eri yksiköiden välisenä yhteistyönä ja tiiviissä kumppanuudessa OSAOn toiminta-alueen kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. 

TUVA-koulutuksessa rakennetaan opiskelijoille yksilöllisiä opintopolkuja ja opinnot järjestetään joustavasti ja käytännönläheisesti.  

TUVA-koulutuksen alkaessa sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa koulutuksen sisällöt suunnitellaan henkilökohtaisen tarpeesi mukaan. TUVA-koulutukseen sisältyy opinto- ja uraohjausta, mahdollisuuksia tutustua eri aloille, perustietojen ja -taitojen kertausta ja apua arjen- ja elämänhallintaan. TUVA-koulutuksen aikana voit myös korottaa tarvittaessa perusopetuksen arvosanojasi. Koulutuksessa perehdytään mm. työelämässä tarvittaviin taitoihin ja tutustutaan työelämään oikeilla työpaikoilla.  

Opintojen aikana voit suorittaa omien valmiuksien ja tavoitteiden mukaan tutkinnon osia sekä pienempiä kokonaisuuksia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita. Näitä voivat olla esimerkiksi

  • asiakaspalveluun liittyvät opinnot,
  • työyhteisössä toimimiseen liittyvät opinnot,
  • tietotekniikan hallintaan liittyvät opinnot,
  • puutarhakasvien hoito,
  • koneiden ja laitteiden kunnossapito ja huolto,
  • erilaiset korttikoulutukset, kuten hygieniapassi, työturvallisuus- ja tulityökortti sekä hätäensiapukoulutus.

TUVA-koulutuksessa sinulla on myös mahdollisuus vahvistaa suomen kielen taitoa ja kehittää ammatillista kielitaitoa.

 

Opintojen rakenne

Koulutuksen laajuus on 38 viikkoa ja kesto enintään yhden vuoden. Koulutukseen voit osallistua myös lyhyemmän ajan omien tavoitteiden ja osaamistarpeittesi mukaisesti.  Koulutuksesta on mahdollista siirtyä joustavasti tutkintotavoitteiseen koulutukseen.   

Opinnot rakentuvat kaikille TUVA-koulutukseen osallistuville yhteisestä Opinto- ja uraohjaus -koulutuksen osasta sekä vähintään kahdesta valinnaisesta koulutuksen osasta. Valmentavan koulutuksen laaja-alainen osaaminen keskittyy niihin valmiuksiin, joita opiskelija tarvitsee siirtyäkseen opiskelemaan toiselle asteelle. 

Kaikille yhteinen koulutuksen osa
  • Opiskelu- ja urasuunnittelutaidot
Valinnaiset koulutuksen osat, joita sinun tulee suorittaa vähintään kaksi
  • Perustaitojen vahvistaminen
  • Ammatillisen koulutuksen opinnot ja niihin valmentautuminen
  • Lukiokoulutuksen opinnot ja niihin valmentautuminen
  • Arjen taidot ja yhteiskunnallinen osallisuus
  • Työelämätaidot ja työelämässä tapahtuva oppiminen
  • Valinnaiset opinnot

Katso koulutuksen perusteet ePerusteet-palvelussa (opintopolku.fi)

 

Valitse sinulle sopiva hakutapa

Hakuaika

Seuraava yhteishaku on 21.2. – 21.3.2023.

Koulutus- ja aloituspaikat

  • Haukiputaan yksikkö, Asemakyläntie 5, 90840 Haukipudas (20 aloituspaikkaa)
  • Kontinkankaan yksikkö, Kotkantie 1, 90230 Oulu (80 aloituspaikkaa)
    • Koulutusta toteutetaan yhteistyössä Kaukovainion palveluiden ja tekniikan yksiköiden kanssa (Kotkantie, Oulu)
  • Kempeleen-Limingan yksikkö (Kempeleen toimipiste), Niittyrannantie 5, 90440 Kempele (ei mukana kevään 2023 yhteishaussa)
  • Muhoksen yksikkö, Kirkkotie 1, 91500 Muhos (16 aloituspaikkaa)
  • Pudasjärven yksikkö, Varsitie 7 (kaupungintalon ensimmäinen kerros), 93100 Pudasjärvi  (5 aloituspaikkaa)
  • Taivalkosken yksikkö, Jokijärventie 2, 93400 Taivalkoski (6 aloituspaikkaa)

Opintojen aloitus ja kesto

TUVA-koulutus alkaa elokuussa 2023.

Opiskelijavalinta

Koulutukseen valitaan hakukelpoiset hakijat. Jos hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja, tehdään valinta seuraavassa järjestyksessä: 

  • 2023 perusopetuksen päättävät (oppivelvolliset) 
  • Hakijan tavoitteena ammatillisen koulutuksen opinnot 
  • Hakija ei ole suorittanut perusopetuksen jälkeistä tutkintoa tai valmentavaa koulutusta 

Yhteishaussa hakeville hakijoille OSAO ei järjestä erikseen valintahaastattelua. Tarvittaessa hakijalta voidaan kysyä hakeutumiseen liittyviä lisätietoja. Jatkuvassa haussa hakija kutsutaan tarvittaessa ohjauskeskusteluun, jossa todetaan hakijan hakukelpoisuus / opiskelijaksi ottamisen edellytykset. 

Kielitaidon arviointi

TUVA-koulutuksessa kielitaitosuositus on A2.1. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, arvioidaan kielitaitotaso ennen valintaa joko todistusten perusteella tai kutsumalla hakija kielitaidon arviointiin 20.4.2023.  

Opiskelun toteutusmuoto

Yhteishaun kautta valitut opiskelijat suorittavat opintonsa päiväopintoina.

Hinta ja kustannukset

Opetus on maksutonta.

Lisätietoja

Haukiputaan yksikkö
Kontinkankaan yksikkö
Kempeleen-Limingan yksikkö
Muhoksen yksikkö
Pudasjärven yksikkö
Taivalkosken yksikkö

Hakeminen

Yhteishaussa koulutuksiin haetaan valtakunnallisen Opintopolku -palvelun kautta.

Siirry opintopolku.fi sivulle

Hakuaika

Kempeleen-Limingan, Kontinkankaan, Muhoksen, Pudasjärven ja Taivalkosken yksiköissä koulutukseen on jatkuva haku.

Koulutuspaikat

  • Haukiputaan yksikkö, Asemakyläntie 5, 90840 Haukipudas
  • Kaukovainion yksikkö, palvelut, Kotkantie 2, 90250 Oulu
  • Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, 90220 Oulu.
    • Koulutus järjestetään osoitteessa Kotkantie 1.
    • Koulutusta toteutetaan yhteistyössä Kaukovainion palveluiden ja tekniikan yksiköiden kanssa (Kotkantie, Oulu)
  • Kempeleen-Limingan yksikkö (Kempeleen toimipiste), Niittyrannantie 5, 90440 Kempele
  • Muhoksen yksikkö, Kirkkotie 1, 91500 Muhos
  • Pudasjärven yksikkö, Varsitie 7 (kaupungintalon ensimmäinen kerros), 93100 Pudasjärvi (1.8.2022 alkaen)
  • Taivalkosken yksikkö, Jokijärventie 2, 93400 Taivalkoski

Opintojen aloitus ja kesto

Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti.

Opiskelijavalinta

Koulutukseen valitaan hakukelpoiset hakijat. Jos hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja, tehdään valinta seuraavassa järjestyksessä: 

  • 2022 perusopetuksen päättävät (oppivelvolliset) 
  • Hakijan tavoitteena ammatillisen koulutuksen opinnot 
  • Hakija ei ole suorittanut perusopetuksen jälkeistä tutkintoa tai valmentavaa koulutusta 

Aloituspaikkojen määrä selviää yhteishaun valinnan valmistuttua. Hakija kutsutaan tarvittaessa ohjauskeskusteluun, jossa todetaan hakijan hakukelpoisuus / opiskelijaksi ottamisen edellytykset.
Hakija saa opiskelijavalintapäätöksen sähköpostilla.

Kielitaidon arviointi

TUVA-koulutuksessa kielitaitosuositus on A2.1. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, arvioidaan kielitaitotaso ennen valintaa joko todistusten perusteella tai kutsumalla hakija kielitaidon arviointiin. 

Opiskelun toteutusmuoto

Opinnot toteutetaan päiväopintoina.

Hinta ja kustannukset

Opetus on maksutonta.

Lisätietoja

Haukiputaan yksikkö
Kaukovainion yksikkö, palvelut
Kontinkankaan yksikkö
Kempeleen-Limingan yksikkö
Muhoksen yksikkö
Pudasjärven yksikkö
Taivalkosken yksikkö

Hakeminen

Alle olevista painikkeista siirryt OSAOn hakujärjestelmään ja pääset täyttämään hakulomakkeen. Painikkeet toimivat hakuaikana.

Hae Kempeleen-Limingan yksikköön

Hae Kontinkankaan yksikköön

Hae Muhoksen yksikköön

Hae Pudasjärven yksikköön

Hae Taivalkosken yksikköön

Jos oppivelvollisella ei ole opiskelupaikkaa, asuinkunta voi osoittaa hänelle opiskelupaikan. Oppivelvolliset, joille osoitetaan opiskelupaikka OSAOn tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta (TUVA), täyttävät alla olevan lomakkeen yhdessä asuinkunnan ohjaavan tahon kanssa.

Täytä hakulomake (avautuu uuteen ikkunaan)

Kun hakemus on saapunut OSAOon, olemme yhteydessä oppivelvolliseen sekä asuinkunnan ohjaavaan tahoon.

Hakemus käsitellään viikon kuluessa hakupäivästä.

Lisätietoja

Oppivelvollisuuslaki 1214/2020 (avautuu uuteen ikkunaan)

OSAO Ovi -hakijapalvelut, ovi@osao.fi, p. 040 8266 060