Lähihoitaja

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Oletko kiinnostunut hoitoalasta? Sosiaali- ja terveysala on ihmisläheinen ala, jonka parissa töitä riittää. Lähihoitajan opinnoista saat laaja-alaiset perusvalmiudet sosiaali- ja terveysalan eri tehtäviin. Opintojen aikana tekemiesi valintojen myötä sinulla on valmistuttuasi perusvalmiuksien lisäksi erikoistuneempi osaaminen vähintään yhdeltä osa-alueelta.

Ammatti ja opinnot

Suoritettuasi sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osaat toimia lähihoitajana noudattaen alan säädöksiä ja toimintaohjeita sekä arvoperustaa ja ammattietiikkaa. Osaat toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa sekä moniammatillisissa toimintaympäristöissä. Lähihoitajana suunnittelet, toteutat ja arvioit asiakkaan tai potilaan terveyttä, hyvinvointia, toimintakykyä sekä kasvua ja osallisuutta edistävää hoito- ja huolenpitotyötä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tai kasvatuksen toimintaympäristöissä. Opintojen aikana opit hyödyntämään lähihoitajan työssä hyvinvointiteknologiaa ja kehittämään omaa ammattitaitoasi elinikäisen oppimisen mukaisesti. Opit myös huomioimaan potilas- ja asiakasturvallisuuden, toimimaan aseptisesti ja ergonomisesti oikein.

Osaamisesi vaihtelee valitsemasi osaamisalan sekä valinnaisten tutkinnon osien mukaan. OSAOssa valittavanasi ovat seuraavat  sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osaamisalat:

Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala

Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalan suorittaneena lähihoitajana osaat toimia esimerkiksi kotihoidossa ja hoito- ja hoivakodeissa asiakkaan toimintakykyä edistävästi ja edistää ikääntyvien osallisuutta.

Jalkojenhoidon osaamisala

Jalkojenhoidon lähihoitajana ohjaat niin yksittäisiä potilaita kuin erilaisia ryhmiä jalkaterveyden edistämisessä sekä omahoidossa. Voit työskennellä esimerkiksi terveys- ja kuntoutuskeskuksissa, sairaaloissa sekä vanhustenhuollon laitoksissa.

Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala

Lasten ja nuorten kasvatukseen ja hoitoon suuntautuneena lähihoitajana perehdyt eri- ikäisten lasten ja nuorten hoitoon, kasvatukseen ja kuntoutukseen. Huolehdit lasten perushoidosta ja varhaiskasvatuksesta sekä hoidat sairaita ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria.

Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala

Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalaan suuntautuneena lähihoitajana suunnittelet, toteutat ja arvioit mielenterveyspotilaiden ja päihteiden käyttäjien hoitoa.

Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala

Sairaanhoidon ja huolenpidon lähihoitajana osaat ohjata ja hoitaa potilaita terveyspalveluissa. Tarvitset työssäsi vuorovaikutustaitoja, sillä lähihoitajana olet osa työryhmää. Työskentelet esimerkiksi terveysasemilla ja hyvinvointikeskuksissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa tai kotisairaanhoitossa.

Suunhoidon osaamisala

Suunhoitoon suuntautuneena lähihoitajana osallistut suun sairauksien tutkimukseen ja hoitoon yhteistyössä hammaslääkärien ja suuhygienistien kanssa.  Voit myös työskennellä itsenäisesti potilaiden kanssa ja tehdä esimerkiksi oikomishoidon osatehtäviä.

Vammaistyön osaamisala

Vammaistyön osaamisalaan suuntautuneena lähihoitajana hoidat, tuet ja ohjaat vammaisia henkilöitä eri elämäntilanteissa. Tuet vammaisten henkilöiden toimintakykyä yhdessä heidän itsensä, heidän läheistensä sekä muiden ammattilaisten kanssa.

Työllistyminen ja jatko-opintomahdollisuudet

Lähihoitajana voit työskennellä osaamisalastasi riippuen ammattialan eri tehtävissä esimerkiksi

  • sairaaloissa
  • palvelutaloissa
  • kotihoidossa
  • terveys- ja kuntoutuskeskuksissa
  • päiväkodeissa
  • työ- ja palvelukeskuksissa.

Lähihoitajan opinnot antavat sinulle vahvan pohjan jatko-opintoihin. Voit jatko-opiskella esimerkiksi sairaanhoitajaksi. Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden.

Lähihoitaja, ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen

Tutustu ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalaan

Lähihoitaja, lasten ja nuorten kasvatus ja hoito

Tutustu lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalaan

Lähihoitaja, mielenterveys- ja päihdetyö

Tutustu mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalaan

Lähihoitaja, sairaanhoito ja huolenpito

Tutustu sairaanhoido ja huolenpidon osaamisalaan

Lähihoitaja, suunhoito

Tutustu suunhoidon osaamisalaan

Lähihoitaja, vammaistyö

Tutustu vammaistyön osaamisalaan

Lähihoitajan opinnot myös verkkokoulutuksena

Katso tarkemmat tiedot

Sinustako lähihoitaja?

Lähihoitajaksi valmistunut Kosti kertoo videolla lähihoitajan ammatista ja opinnoista. Katso video Youtubessa klikkaamalla kuvaa.