Hoiva-avustaja

Tutkinnon osat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta

Suorita kolme tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta ja työskentele hoiva-avustajana! Hoiva-avustajana huolehdit asiakkaiden perustarpeista ja työskentelet vanhus- ja vammaispalvelujen avustavissa tehtävissä.

Koulutuksen kuvaus

Hoiva-avustajana voit työskennellä avustavissa tehtävissä esimerkiksi vanhuksille tai vammaisille tarkoitetussa palvelutalossa tai hoivakodissa eli asumispalveluyksikössä. Hoiva-avustajana työtehtäväsi liittyvät asiakkaiden perustarpeista huolehtimiseen. Hoiva-avustajan tehtävissä ei tarvita lähihoitajan tai sairaanhoitajan koulutusta. Et voi osallistua lääkehoitoon etkä saa olla yksin työvuorossa.

Koulutus ei johda tutkintoon, mutta se antaa valmiuksia vanhus- ja vammaispalvelujen avustavissa tehtävissä työskentelyyn. Hoiva-avustajat työllistyvät hyvin.

Koulutuksen jälkeen voit halutessasi hakeutua tutkinnon suorittajaksi sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon ja suorittaa puuttuvat tutkinnon osat.

Hoiva-avustajakoulutuksen eri vaihtoehdot

Kohderyhmä

Koulutukseen voivat hakeutua kaikki alasta kiinnostuneet. Hakijalla tulee olla soveltuvuus alalle, sosiaali- ja terveysalalla vaadittava terveys ja toimintakyky (lisätietoa täältä) sekä riittävä kielitaito. Opiskelijavalinnassa mukana oleminen edellyttää osallistumista pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen sekä tarvittaessa kielitaidon arviointiin.

Hakuaika

Kontinkankaan yksikössä haku on avoinna 24.9.-11.11.2024.

Pudasjärven yksikköön hakeutua silloin, kun jatkuva haku sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon on avoinna. Haku avautuu kevättalvella 2025.

Koulutuksen ajankohta

Kontinkankaan yksikössä opinnot alkavat 3.2.2025 ja niiden arvioitu päättyminen on 31.1.2026.  Opiskelijaksi valitulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Suunnitelmassa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaaminen sekä todetaan, millaista osaamista opiskelija vielä tarvitsee tutkinnon muodostumiseen. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

Pudasjärven yksikössä opinnot on suunniteltu alkavaksi elokuussa 2025. Huom! Seuraavan oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa Pudasjärven yksikössä tammikuun 2025 puolessa välissä.

Koulutuspaikka

  • Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, 90220 Oulu
  • Pudasjärven yksikkö, Ranuantie 249 A, 93100 Pudasjärvi

Koulutuksen sisältö ja laajuus

Koulutuksen aikana suoritetaan kolme tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta.

Tutustu tutkinnon osiin Opetushallituksen ePerusteet-palvelussa:

Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20 osp (linkki)
Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 25 osp (linkki)
Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen 15 osp: (linkki)

Koulutuksen tavoite

Koulutuksen tavoitteena on suorittaa kolme tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta. Tutkinnon osien suorittamisen jälkeen voit työskennellä hoiva-avustajana esimerkiksi vanhuksille tai vammaisille tarkoitetussa palvelutalossa ja hoivakodissa eli asumispalveluyksikössä.  Koulutuksen jälkeen voit hakeutua opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon loppuun ja valmistua lähihoitajaksi.

Koulutuksen toteutus

Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena. Koulutus sisältää lähiopiskelua, työpaikalla tapahtuvaa oppimista, ohjattua- ja itsenäistä opiskelua sekä verkko-opiskelua.

Voit tiedustella mahdollisuutta kouluttautua oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa joustavasti. Opiskelun aloittaminen edellyttää, että sinulla on jo opiskeltavaan tutkintoon soveltuva työpaikka.

Työvoimakoulutus

Jos olet TE-toimiston tai työllisyyden kuntakokeilun asiakas, tämä koulutus on mahdollista suorittaa myös työvoimakoulutuksena. Nyt haussa olevat työvoimakoulutukset ja hakulomakkeen löydät koulutushaun kautta. Jos koulutus ei näy auki olevissa hauissa, se ei ole sillä hetkellä tarjolla työvoimakoulutuksena.

Jos osallistumisestasi koulutukseen on sovittu TE-toimiston tai työllisyyden kuntakokeilun kanssa työllistymissuunnitelmassasi, voit saada koulutuksen ajalta korotettua työttömyysetuutta. Korotusosan maksamisesta päättää aina työttömyyskassa tai Kela.

Voit saada koulutukseen osallistumispäiviltä myös kulukorvausta.

Lisätietoja työvoimakoulutuksesta

Opiskelijavalinta

Opiskelijavalinta tehdään pääsy- ja soveltuvuuskokeen perusteella. Kutsu pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen lähetetään hakeutumisen jälkeen sähköpostilla ja kutsun lähettämisestä laitetaan tekstiviesti. Pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään Oulussa 2.-3.12.2024   (OSAO, Kontinkankaan yksikkö, Kaukovainion kampus, Kotkantie 1, Oulu). Kielitaito arvioidaan tarvittaessa sovittuna ajankohtana. Valintapäätös tehdään mahdollisimman pian pääsy- ja soveltuvuuskokeen jälkeen ja siitä ilmoitetaan sähköpostitse.

Opiskelijavalinnassa mukana oleminen edellyttää osallistumista järjestettävään pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen sekä tarvittaessa kielitaidon arviointiin.

Kielitaidon arviointi

Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit osoittaa riittävän kielitaidon todistuksella tai sinut kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin Ouluun  26.11.2024. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa kielitaitotasosuositus on B.1.1. Lisätietoa täältä >

Hakijat kutsutaan kielitaidon arviointiin erikseen sähköpostilla. Hakijat saavat tarkempaa tietoa kielitaidon arvioinnista kutsussa.

Hinta

Opetus on maksutonta. Kustannuksia voi muodostua oppikirjojen ja kannettavan tietokoneen sekä työvaatteiden hankinnasta.

Lisätietoja

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä

Kontinkankaan yksikkö, Johanna Savunen, p. 050 317 4796, johanna.savunen@osao.fi
Pudasjärven yksikkö, Anna Kuosmanen, p. 050 598 8068, anna.kuosmanen@osao.fi

Lisätietoa oppisopimuksesta

Kontinkankaan yksikkö, Mirva Saastamoinen, p. 050 593 7076, mirva.saastamoinen@osao.fi
Pudasjärven yksikkö, Kaisu Möttönen, p. 050 573 2584, kaisu.mottonen@osao.fi

Lisätietoa koulutukseen hakeutumisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Hakeminen

Alla olevasta painikkeesta siirryt hakujärjestelmään. Hakulinkki toimii hakuaikana.

Hae koulutukseen Kontinkankaan yksikköön

Peruutusehto

Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Kutsutulta pyydetään kirjallinen vahvistus opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vahvistus on sitova.

Kohderyhmä

Jotpa-hankkeella toteutettavaan hoiva-avustajan koulutukseen voi hakea pääasiallisesti työssä olevat ja työvoiman ulkopuolella olevat henkilöt. 31.7.2024 alkava koulutus on tarkoitettu erityisesti maahanmuuttaneille, vieraskielisille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään sosiaali- ja terveysalalla, mutta tarvitsevat tukea suomen kielen vahvistamisessa. Hakijalla tulee olla soveltuvuus alalle, sosiaali- ja terveysalalla vaadittava terveys ja toimintakyky sekä riittävä kielitaito.

Hakuaika

Hakuaika koulutukseen on 28.7.2024 saakka. Haku on avattu 12.8. uudelleen 30.8.2024 saakka. Hakuajan päättymisen jälkeen voit kysyä vapaista opiskelijapaikoista: saija.martikainen@osao.fi

Koulutuksen ajankohta

Koulutus alkaa Kontinkankaan yksikössä 31.7.2024 ja arvioitu päättymispäivä on 18.4.2025. Opiskelijaksi valitulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Suunnitelmassa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaaminen sekä todetaan, millaista osaamista opiskelija vielä tarvitsee tutkinnon muodostumiseen. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

Koulutuspaikka

  • Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, 90220 Oulu
  • Kontinkankaan yksikkö, Kotkatie 1 90250 Oulu

Koulutuksen tavoite

Koulutuksen tavoitteena on suorittaa kaksi tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta. Tutkinnon osien suorittamisen jälkeen voit työskennellä hoiva-avustajana esimerkiksi vanhuksille tai vammaisille tarkoitetussa palvelutalossa ja hoivakodissa eli asumispalveluyksikössä. Koulutuksen jälkeen voit hakeutua opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon loppuun ja valmistua lähihoitajaksi.

Koulutuksen toteutus

Jotpa-hankkeella toteutettava hoiva-avustaja -koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena. Koulutus sisältää lähiopiskelua, työpaikalla tapahtuvaa oppimista, ohjattua- ja itsenäistä opiskelua sekä verkko-opiskelua. Opiskelijoille annetaan ohjausta ja tukea yksilöllisen tarpeen mukaan. Ohjausta ja tukea on suunniteltu erityisesti suomen kielen opintoihin sekä muihin opiskeluvalmiuksiin.

Opiskelijavalinta

Opiskelijavalinta tehdään haastattelun perusteella. Kutsu haastatteluun lähetetään sähköpostilla. Kutsu voidaan lähettää jo hakuaikana. Haastattelu järjestetään Oulussa (OSAO, Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, Oulu). Valintapäätös tehdään mahdollisimman pian haastattelun jälkeen ja siitä ilmoitetaan sähköpostitse. Opiskelupaikka vastaanotetaan sähköpostilla.

Koulutukseen voidaan valita 20 opiskelijaa.

Kielitaidon arviointi

Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit osoittaa riittävän kielitaidon todistuksella tai kielitaidosi arvioidaan haastattelun yhteydessä. JOTPA-hankkeen kohderyhmään kuuluvien osalta kielitaitotasosuositus on A2. Lisätietoa kielitaitosuosituksista löydät täältä >

Koulutuksen sisältö ja laajuus

Koulutuksen aikana suoritetaan Kasvun ja osallisuuden edistäminen ja Ikääntyvien osallisuuden edistäminen -tutkinnon osat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta.

Tutustu tutkinnon osiin Opetushallituksen ePerusteet-palvelussa:

Hinta

Opetus on maksutonta. Kustannuksia voi muodostua oppikirjojen ja kannettavan tietokoneen sekä työvaatteiden hankinnasta.

Lisätietoja

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä

Kontinkankaan yksikkö, Saija Martikainen, 0403534976, saija.martikainen@osao.fi

Lisätietoa koulutukseen hakeutumisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Hakeminen

Alla olevasta painikkeesta siirryt hakujärjestelmään. Hakulinkki toimii hakuaikana.

Hae koulutukseen

Peruutusehto

Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Kutsutulta pyydetään kirjallinen vahvistus opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vahvistus on sitova.

Logo, jossa teksti "Rahoittaja: Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus"

Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Opiskeletko mieluummin koko tutkinnon?

Voisit olla kiinnostunut esimerkiksi näistä opinnoista: