Kosmetologi

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto

Kosmetologina hoidat ja ehostat asiakkaita sekä ohjaat heitä oman tyylin löytämisessä. Opit suunnittelemaan ja toteuttamaan kasvojen-, vartalon-, käsien- ja jalkojenhoitoja sekä ehostuksia. Kosmetologina ohjaat ja neuvot asiakkaita myös itsehoidossa ja itsehoitotuotteiden käytössä.

Ammatti ja opinnot

Opinnoista saat laaja-alaisen perusosaamisen hius- ja kauneudenhoitoalalle ja lisäksi osaamisalan mukaisen erikoistuneemman osaaminen. Neuvot asiakkaita ihonhoidossa sekä oikeiden ihonhoitotuotteiden valinnassa ja käytössä.

Ammattitaitosi syntyy hygienian, ihmisen anatomian ja fysiologian tietämyksestä sekä kosmetiikan ainesosien ja ihonhoitomenetelmien tuntemisesta. Kosmetologin ammatissa vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot ovat erinomaisen tärkeitä ominaisuuksia.

Työllistyminen ja jatko-opintomahdollisuudet

Kosmetologin osaamisalan suorittaneena voit toimia ihonhoidon asiantuntijana sekä hoito- että myyntitehtävissä.

Mahdollisia työpaikkoja ovat esimerkiksi

  • kauneushoitolat
  • kylpylät
  • apteekit
  • maahantuonti
  • tavaratalojen kosmetiikkaosastot
  • oma yritys.

Opinnot antavat sinulle vahvan pohjan jatko-opintoihin. Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden.

Jokaiselle sopiva tapa opiskella. Valitse juuri sinulle sopiva hakutapa.

Valtakunnallinen yhteishaku on tarkoitettu sinulle, peruskoulun päättävä nuori. Yhteishaku on helmi-maaliskuussa. Lisätietoja yhteishausta www.osao.fi/yhteishaku

Hakuaika

Seuraava yhteishaku 23.2.-23.3.2021. Haku osoitteessa www.opintopolku.fi.

Opintojen alkaminen ja kesto

Aloitus elokuussa 2021. Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika 2 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi

Koulutuspaikka

Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, 90220 Oulu

Aloituspaikkoja yhteishaussa

Kevään 2021 yhteishaussa hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon ihon hoidon osaamisalalle on 23 aloituspaikkaa.

Opiskelijavalinta

Opiskelijavalinta tehdään Opintopolussa tekemäsi hakemuksen ja pääsy- ja soveltuvuuskokeiden perusteella. Kaikki hakijat kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeisiin. Jos et osallistu pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, sinua ei voida valita opiskelijaksi alalle. Koetulokset ja muut pisteet tallennetaan Opintopolku-palveluun pääsy- ja soveltuvuuskokeiden jälkeen.  Tutustu Yhteishaun valintaperusteisiin Opintopolku -palvelussa.

Kielitaidon arviointi

Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin opetuskieli, hänet kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnossa kielitaitosuositus on B.1.1.

Opiskelun toteutusmuoto

Yhteishaun kautta valitut opiskelijat suorittavat opintonsa päiväopintoina.

Tutkinnon sisältö ja laajuus

Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat
  • Jalka- ja käsihoitopalvelut, 20 osp
  • Kasvohoitopalvelut, 35 osp
  • Myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla, 15 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat
  • Valinnaiset tutkinnon osat 1, 15-50 osp
  • Valinnaiset tutkinnon osat 2, 25 – 60 osp
    Valinnaisten ammatillisten tutkinnon osien tarjonta vaihtelee lukuvuosittain.
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

Hinta ja kustannukset

Opetus on opiskelijalle maksutonta. Kustannuksia sinulle voi muodostua mm. oppikirjojen, kannettavan tietokoneen, työvälineiden, työvaatteiden ja työkenkien hankinnasta. Lisätietoa opiskelusta aiheutuvista kustannuksista löydät Tietoa uudelle opiskelijalle sivulta.

Ammattilukio

Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoja voivat valita kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat. Katso lisätiedot ammattilukio-opintojen vaatimuksista sekä ilmoittautumisesta täältä.

Lisätiedot

Tietoa hakemisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut

Annu Kuusijärvi, p. 040 541 5134, annu.kuusijarvi@osao.fi

Hae koulutukseen

Yhteishaussa koulutuksiin haetaan valtakunnallisen Opintopolku -palvelun kautta.

Siirry opintopolku.fi sivulle

 

 

Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi.

Hakuaika

Seuraava koulutus alkaa syksyllä 2021 ja hakuaika on keväällä 2021.

Koulutuspaikka

Kontinkankaan yksikkö
Kiviharjuntie 6
90220 Oulu

Opiskelijavalinta

Etusijalla ovat hakijat, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa tai vain lukion/yo-tutkinnon suorittaminen. Eduksi katsotaan alan työkokemus ja aikaisemmat alan ammatilliset opinnot (esim. tutkinnot osat ja keskeytyneet opinnot). Hakijalla tulee olla soveltuvuus alalle sekä riittävä kielitaito.

Opiskelijavalinnassa mukana oleminen edellyttää osallistumista järjestettävään valintakokeeseen (haastattelu ja kielikoe tarvittaessa).

Kielitaidon arviointi

Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit osoittaa riittävän kielitaidon todistuksella tai sinut kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnossa kielitaitosuositus on B1.1. Lisätietoa täältä >

Opiskelun toteutusmuoto

Koulutusta toteutetaan päiväkoulutuksena. Koulutus sisältää lähiopiskelua, työpaikalla tapahtuvaa oppimista, etäopiskelua sekä itsenäistä opiskelua.

Tutkinnon sisältö ja laajuus

Tutkinnon laajuus on kokonaisuudessaan 180 osaamispistettä. Alle koostettu tutkinnon osat.

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat
  • Ihon hoidon osaamisala
  • Jalka- ja käsihoitopalvelut, 20 osp
  • Kasvohoitopalvelut, 35 osp
  • Myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla, 15 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat
  • Valinnaisten ammatillisten tutkinnon osien tarjonta vaihtelee lukuvuosittain.
Yhteiset tutkinnon osat
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

Hinta ja kustannukset

Opiskelu on ilmaista. Kustannuksia sinulle voi muodostua mm. oppikirjojen, kannettavan tietokoneen, työvaatteiden ja työkenkien hankinnasta.

Ammattilukio

Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoja voivat valita halutessaan kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat.  Katso lisätiedot ammattilukio-opintojen vaatimuksista sekä ilmoittautumisesta. Voit hakea ammattilukio-opintoihin, jos sinulla on lukuaineiden keskiarvo 7,5 peruskoulun päättötodistuksessa.

 

Lisätiedot

Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut

Annu Kuusijärvi
p. 040 541 5134
annu.kuusijarvi@osao.fi

 

Lisätietoja hakeutumisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu
p. 040 8266 060
ovi@osao.fi

 

Hae koulutukseen

Hakulinkki tulee tälle sivulle, kun haku koulutukseen aukeaa.

Peruutusehto

Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Vahvistus on sitova.

 

Ammattitutkintostipendi 

Koko tutkinnon suorittanut voi hakea Työllisyysrahastolta 400 euron suuruista stipendiä. Edellytyksenä hakijalle on, että hän on ennen tutkinnon suorittamista ollut työ- tai virkasuhteessa suomalaiseen työnantajaan vähintään viisi vuotta. Rahaa on haettava viimeistään vuoden kuluessa tutkinnon suorittamisesta. Lisätietoja Työllisyysrahaston sivulta >

 

Voisit olla kiinnostunut myös näistä ammateista: